Haemme kartturia F-cupin kaudelle 2009, jos kiinostuit katso uutiset osiosta petrin yhteystiedot ja ota yhteyttä!!!
Haemme kartturia F-cupin kaudelle 2009, jos kiinostuit katso uutiset osiosta petrin yhteystiedot ja ota yhteyttä!!!
6.9 Autoglym ralli TampereJos jonkun kisan voisi jättää väliin on se junnu-SM osakisa Tampereella. Tapahtumia kokonaiseen romaaniin: Ongelmat alkoivat kisapäivän aamuna Petrin ilmoituksella Rs:n takajousen olevan poikki. Se oli pettänyt edellisen illan testiajossa. Eikun vahtamaan. Toisaalta meidän matkaan piti lähteä myös Sitruuna racingin Tero huoltoon, mutta miestä ei kuulunut eikä näkynyt aamutuimaan. Ehti siinä muutama tunti vierähtää jousen vaihdossa ja Teroa etsiessä. Mutta tältä osin loppu hyvin kaikki hyvin. Ehdimme riittävän ajoissa Tampereelle katsastukseen: Petri kilpurinsa kanssa Hollolasta ja Jamppa huoltomiesten kanssa Jyväskylästä. Jäihän sentään vartti aikaa katsastuksen päättymiseen.
No sitten itse kilpailuun tai pikemminkin sen lähtöön. Rs otti ja sammui lähtökorokkeelle ajettaessa ja pitkän yrityksen jälkeen saimme auton käyntiin ja olo oli kuin Kummeli-leffassa. Ja sitten ensimmäisele siirtymälle ja luonnollisestikkin Escorttimme sammui keskelle ruuhkaista Tampereen Yliopistonkatua. Yrityksistä huolimatta auto ei käynnistynyt. Konepellin alta löytyi syy: virranjakajan kansi pois paikaltaan. Mutta mutta - startti sanoi työsopimuksensa irti juuri nyt. onneksi kilpailun purkuauto tuli ja pelasti tilanteen. Saimme hinausapua ja auto käyntiin. Iso kiitos heille! ![]() Kaksi ensimmäistä ek:ta varsin mukavasti, ainakin nousupisteitä on tältä reissulta tulossa, ajattelimme tuossa vaiheessa. Huolto-AT jonossa Petri sammutti Rs:n ja kuinkas kävikään, ei starttaa niin ei starttaa. Lähtihän se käyntiin apujoukkojen avustamana - työntämällä ja ihmisillä oli hauskaa.
Kolmos ek:lla aikaa tuhraantui auton sammumisen takavinoristeykseen ja katsojat työntämään starttiongelmaista Fordia ylämäkeen onnistumatta siinä. Eikun pakki päälle, työntämään takaperin alamäkeen ja hoppa taas tulilla. Aikaa tuhraantui ainakin 1,5 minuuttia.
Ek 4 ongelmitta ja sitten huoltoon. Emme saaneet tietoa että seuraavan ek:n lähtö oli viivästynyt lähes tunnilla ja pimeä alkoi hiipiä metsän siimekseen. Siinä sitä odoteltiin illan pimenemistä ilman lisävaloja! Kun vihdoin pääsimme lähtövaloista lisävaloista olisi ollut kyllä apua vaihtelevalla ja kilpailun pisimmällä ek:lla, mittaa lähes 20 km. Reilun kymmenen kilometrin ajon jälkeen auton sisällä alkoi tuoksua voimakkaasti bensa ja jonkun kilometrin jälkeen petri toteaa kenkänsä kastuvan. Moottorin käynti muuttui rötääväksi ja sitten bensapumput hakkasivat tyhjää. Suunta lippusiiman alle ja syy löytyi konepellin alta. Bensaputki oli löystynyt Webbereistä ja pumppujen paine oli tyhjentänyt tankin! Oli aika jättää keskeytys ilmoitus purkuautolle.
Soitto huoltoon, jotta tulisivat hakemaan pois. Tero ja Henri saapuivat paikalle, pikainen letkujen kiristys ja menovettä tankkiin. Jäljellä vain kotimatka ilman nousupisteitä. Harmi! |